Kalastuslautat vievät apajille

Luontoystävällinen lehtikuusilautta noutaa matkustajat kartanon rannasta. Suuret lautat ovat varustettu hiljaisilla nelitahtisisämoottoreilla ja airoilla. Jokainen lautta voi toimia yksinään tai moottoriveneen tai vesibussin vetämänä lauttajunana. Lautat ovat kytkettävissä myös toisiinsa sivu- ja pituussuunnassa, sekä lomittain, jolloin saadaan isompiyhtenäinen kokonaisuus.

Jokaisen lautan varustukseen kuuluu istuimet 12:lle asiakkaalle ja kolmen hengen miehistölle, keltaiset rullattavat markiisit aurinko/sadevarjoiksi, sekä kalastusvälineet pilkki- javiehekalastukseen.

Kalavarustuksen irrotuksen jälkeen lautta voi toimia vaikka tanssiparkettina, kesäkokouskabinettina ja ryhmätyötiloina.

Rapujuhlat rapukouluineen Iso-Roineen puhtailla aalloilla elokuun kuutamoilla ja tuulastusretket pimeinä syysöinä jatkavat lauttojen käyttökautta jäiden tuloon asti. Heinäkuun helteillä lautat toimivat mainioina aurinkoterasseina, eikä mikään estä kokeilemasta tukkilaistaitojaan siirryttäessä lautalta toiselle tukkiletkaa pitkin.

– Liikuntarajoitteiseton huomioitu lauttojen suunnittelussa ja mm. Wc:t onrakennettu k.o ohjeiden mukaan.
Nyt kaikki yhteishenkeä kohottamaan Iso-Roineen hyvänolonlautoille! KIREITÄ SIIMOJA!

2018-09-08T05:36:44+00:00